Sitra: Kiertotalous on Suomelle 2,5 miljardin euron mahdollisuus

Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen hupeneminen ovat suurimpia globaaleja ongelmia. Elämme yli varojemme. Tärväämistä voidaan rajoittaa siirtymällä kohti kiertotaloutta. Siinä materiaalien hukkaaminen ja jätteen syntyminen on minimoitu. Kiertotaloudessa resurssien ja materiaalien käyttöä tehostetaan niin, että sekä raaka-aineet että niiden arvo säilyvät kierrossa. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tuote on suunniteltu niin että materiaalit ovat eroteltavissa ja kierrätettävissä.

Ilmastonmuutoksen torjuminen ja luonnonvarojen säästäminen on synnyttänyt yhden maailman nopeimmin kasvavista liiketoiminta-alueista. Sitran selvityksen mukaan kiertotalous on Suomelle 1,5–2,5 miljardin euron arvonlisäyksen kokoinen mahdollisuus. Pienestä koostaan huolimatta Suomella on hyvät lähtökohdat pärjätä kansainvälisessä kilpailussa: korkea koulutus, vahva teknologiaosaaminen ja hyvä maine cleantech-toimijana ovat hyvä perusta menestykselle.

Kiertotalouden suurin arvopotentiaali ei ole materiaalivirroissa tai jätteessä. Niitä arvokkaampia hyödyntämistapoja ovat laitteiden huolto, uudelleenkäyttö ja uudelleenvalmistus. Lähtökohtana tulisikin olla arvon mahdollisimman tehokas kierto ja jätteen synnyn ehkäisy, ei siis jätteen määrällisesti mahdollisimman suuri hyödyntäminen raaka-aineena tai energiana.

Suomi on jo pitkällä kiertotalouden toteuttamisessa monella talouden sektorilla: paperiteollisuuden energiatehokkuus, pullonkierrätys, kirpputorit tai Ponssen panostukset tuotteiden modulaarisuuteen ovat hyviä esimerkkejä kiertotalouden käytännöstä.

Silti paljon on vielä tehtävissä: 54 prosenttia jätteestä ei kierrätetä tai käytetä uudelleen millään tavoin, eikä meillä juuri ole luotu innovatiivisia palvelukonsepteja liittyen vaikka laitteiden huoltoon, uusiokäyttöön tai -valmistukseen. Maailmalta on lainattavissa ja lokalisoitavissa menestyksekkäitä esimerkkejä, kuten maailman suurimpiin kuuluva mattovalmistaja Interface, joka liisaa mattoja yrityksille.  Käytön jälkeen ne palautuvat tehtaalle uusien mattojen raaka-aineeksi. Saman tyyppisiä liiketoimintamalleja ovat luoneet esimerkiksi lentokonemoottoreita valmistava Rolls-Royce, öljy-yhtiö British Petroleum, hissivalmistaja Kone ja konepajayritys Kemppi, joka koneiden myynnin sijaan tuo työmaalle sekä laitteet että niille osaavat käyttäjät.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Sitran tekemisen tärkeitä elementtejä ovat kunnianhimoinen visio sekä laaja yhteistyö, jonka keskeisiä toimijoita ovat yritykset, kunnat ja kaupungit, kotitaloudet sekä hallinto. Koska kyseessä on laaja systeeminen muutos, kaikkien panosta tarvitaan. Tarvitaan tietoa, toimintamalleja, hallinnollisten esteiden purkamista, liiketoimintaosaamista, käytännön kokeiluja ja pilotteja sekä verkostoja, mutta myös vastuunkantoa, innovatiivista ajattelua, yhteistyötä ja innostusta. Sitra edistää kiertotaloutta Suomessa työstämällä tiekarttaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, suunnittelemalla yrityksille kiertotalouteen sopivia liiketoimintamalleja sekä kokeilemalla kiertotalouteen kannustavampia toimintamalleja hallinnossa. (Lähde: Sitra )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *